Lumilautailu

Lumilautailu on hauska ja vauhdikas urheilulaji, sekä Suomessa että ulkomailla. Lumilautailussa lasketaan lumista mäkeä lumilaudalla joka on sidottu lumilautailija monoihin. Lumilautailu on peräisin surffaamisesta, hiihtämisestä, kelkkailusta ja skeittaamisesta. Snurfer laji syntyi hiihtämisen ja surffaamisen välistä. Lumilautailu tunnetaan rennosta meiningistä ja eri slangi kielestä, ja se kehittää lumilautailija tasapainoa ja koordinaatiota. Yleensä sanotaan että lumilautailu on vaikeampi aloittelijoille kuin hiihtäminen, vaikka hiihtämisessä on vaikeampi tulla mestariksi kuin lumilautailussa. Hiihtäminen on sen lisäksi vaarallisempaa kuin lumilautailu, koska siinä tapahtuu enemmän haitallisia vahinkoja jotka voivat tarkoittaa kuolemista.

Lumilautailun historia

Lumilautailu sai alkunsa 1960 luvulla Yhdysvalloissa, kun surffaamista ja skeittailua haluttiin kokeilla myös lumen päällä. Siitä tuli sitten talvi Olympialais urheilulaji talvella 1998 ja se lisättiin paralympialaisiin Sohiessa vuonna 2014. Lumilautailu on noussut suosiossa merkittävästi viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana, ennen kuin sen suosio alkoi taas laskemaan vuonna 2007. Lumilautailu on edelleen hyvä laji opetella kaiken ikäisenä, sillä se kehittää lihaksia ja koordinaatiota ja tasapainokykyä.

Lumilauta

Lumilauta koostuu sekä laudasta että siteistä jotka kiinnittävät lumilautailijan monot lautaan. Eri lumilaudat ovat erikokoisia. Useimmat laudat ovat 1.5 metriä pituudessa ja 25 cm leveydessä, mutta kaikissa a laudoissa on pieniä variaatioita.

Lumilautailu tekniikka

Lumilauta tyylejä ja tekniikoita on erilaisia, ja eri tekniikoita kannattaa opetella hitaasti ja kärsivällisyydellä. Lumilautailu tekniikkaa ja tasapainoa on hyvä harjoitella sekä ensiksi paikallaan että myöhemmin vauhdissa, ja on tärkeä opetella myös pysähtymään. Freestyle lumilautailu tulee skeittaamisesta ja on nykyään suosituin kaikista lumilautailu tyylilajeista. Siinä käytetään erilaisia esteitä ja tehdään erilaisia temppuja ilmassa ja esteiden päällä. Kilpailuissa kilpaillaan joko half pipe, slopestyle, Big air tai rail jams tyylejä. Freestyle lumilautailussa urheilijat käyttävät lyhyempää lumilautaa ja pehmeitä monoja. Slopestyle lumilautailussa kierretään eri portteja ja läpäistään kolme tai neljä eri hyppyriä. Lumilautailijat tekevät temppuja ilmassa ja kilpailuissa tuomarit antavat pisteitä vaikeudesta, toteuttamisesta ja tyylistä. Tämä on suosittu kilpailulaji. Freeriding Lumilauta tyyli tapahtuu luonnossa, jossa navigoidaan luonnon maastoa. Freeride laudat ovat pidempiä ja jäykempiä kuin muut lumilaudat, ja niissä käytetään kovempia monoja. Freeride on myös kilpailulaji, vaikka suurin osa Freestyle lumilautailusta tapahtuu areenan ulkopuolella. Alpine snowboarding tai free carving oli erittäin suosittu laji 1980 luvulla mutta laski suosiossaan sen jälkeen. Se on tyyliltään vähän kuin hiihtämistä, sillä siinä ei tehdä temppuja tai hyppyjä vaan keskitytään laskettelemiseen mahdollisimman kovalla nopeudella.

Kiinnostavia faktoja lumilautailusta

Kiinnostavia juttuja lumilautailusta ovat, että lumilautailu oli ekaksi kielletty useammassa hiihtoalueessa ennen kuin se kasvoi suosiossa. Ensimmäinen Lumilauta tehtiin kahdesta suksesta, jotka oli sidottu yhteen, ja keksijän vaimo kutsui sitä snurferiksi. Lumilautailu vaatii kypärän pitämistä, vaikka luulisit pärjääväsi ilman kypärää. Sen lisäksi, on oltava hyvässä fyysisessä kunnossa ennen kuin aloittaa lumilautailun. Lumilautailuun liittyy paljon eri slangi sanoja, joista voit lukea lisää tästä.

Lumilautailu on sekä henkisesti että fyysisesti haastava laji, ja siksi juuri se on niin hyvä urheilulaji ihmisen kokonaisen kunnolle. Lumilautailijana voi kehittyä sekä ihmisenä että urheilijana, koska se haastaa ihmisen ylittämään omat itse tuotetut rajansa. Lumilautailu sopii hyvin sekä lapsille että aikuisille. Lumilautailussa on tärkeää oppia huomioimaan toisia, ja pysyä pois tieltä tarvittaessa, jos ei ole itse laskemassa mäkeä. Kaikki ovat vastuussa yhteisestä hyvinvoinnista ja siitä, että jos joku kaatuu, häntä autetaan takaisin jaloilleen tarvittaessa ja haetaan tarvittaessa apua. Toivottavasti olet oppinut jotain järkevää lumilautailusta ja haluat kokeilla tyyliä myös itse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.