Lumilautailu: Historia

Lumilautailu on talviurheilulaji, joka sai alkunsa 1960-luvun Yhdysvalloissa. Se on ollut mukana talviolympialaisissa Nanagon kisoista vuonna 1998, ja talvi paralympialaisissa vuodesta 2014. Lumilautailuun liittyy myös paljon kulttuurillisia vakaumuksia, ja vaikka sitä voivat harrastaa kaikenikäiset urheilijat, se mielletään usein nuorten lajiksi. Lumilautailun juuret ovat laskettelun lisäksi surffauksessa, skeittauksessa, ja kelkkailussa, ja vauhdikas laji houkuttelee nykypäivänä harrastajien lisäksi puoleensa suuria katsoja kuntia.

Varhais historia lasten leluna

Lumilautailu sai alkunsa 1965, kun amerikkalainen Sherman Poppen kehitti tyttärilleen lelun sitomalla kaksi suksea toisiinsa. Lelusta tuli pian suosittu tyttöjen kavereiden keskuudessa, ja Poppen patentoi keksintönsä ja alkoi kauppaamaan sitä laajemmalle yleisölle. 1968 järjestetyt kilpailut, ja niihin osallistuneen skeittaajan Tom Simsin aktiivisuus laudan kehittämisessä kohti sen nykyistä muotoa, auttoivat huomattavasti lajin kehityksessä sen nykyiseen muotoon. Sims kokeili helposti liukuvan aluminium levyn kiinnittämistä laudan alapintaan, mikä lisäsi huomattavasti vauhtia jolla se pystyi liikkumaan.Simsin luoma lumilauta oli saapui markkinoille 70-luvun puolessa välissä, samoihin aikoihin lajin välineitä lähti kehittämään Vermontista kotoisin ollut James Burton Carpenter, joka oli aktiivinen surffauksen harrastaja. Carpenter kehitti ensimmäisenä kiinnikkeet, joilla lautailijan jalat pysyivät helposti paikoillaan. Carpenter tuli myöhemmin tunnetuksi kansainvälisesti kuuluisan Burton -lumilauta merkin perustajana. James jatkoi lumilauta kilpailuihin osallistumista itse suunnittelemillaan tuotteilla, ja kilpailujen taso lähti kohoamaan, auttaen lumilautailua kohoamaan vakavasti otettavien talviurheilulajien joukkoon.

Nykypäivää kohden

70- ja 80-luvut näkivät lumilautailun huomattavan kasvun, kilpailuissa nähtiin edelleen koti valmisteisia lautoja kaupallisten tuotosten rinnalla. 1982 kilpailut alkoivat muodostua vakavampaan suuntaan, ja Coloradossa järjestetty USA National Snowboard vauhti kilpailu sai alkunsa. Ylipäätään kilpailijat hyvin pitkälle taistelivat nopeimman lautailijan tittelistä vielä tässä vaiheessa, hyppy temput ilmestyivät laajemmin rinteille seuraavana vuonna, jolloin  ensimmäinen half pipe maailmanmestaruus järjestettiin Kaliforniassa. Maailmalle lumilauta kilpailut levisivät 1985 jolloin Itävalta isännöi ensimmäiset lajin maailmanmestaruuskilpailut. Kilpailut yleistyivät ympäri maailman, ja 80-luvun loppuun mennessä lumilautailu nähtiin esimerkiksi kansainvälisten yliopistojen urheilu klubien valikoimissa. Lajin kansainvälinen suosio kasvoi kasvamistaan, ja lumilautailun kansainvälinen lajiliitto sai alkunsa 1990. Olympialaisissa laji nähtiin ensimmäistä kertaa 1998, Norja oli yrittänyt saada lajia läpi näytöslajina neljä vuotta aiemmin, mutta olympiakomitea oli vastustanut ideaa.Alkuvuosina lumilautailun suosion hitaaseen leviämiseen vaikutti osaltaan talviurheilu alueiden hidas adaptoituminen lajin vaatimuksille. Lajin kulku eroaa laskettelusta, ja useat tämän harrastajat vastustiuv at äänekkäästi lumilautailijoiden ilmestymistä heidän rinteilleen. Laskettelijat olivat myös huolissaan rinteiden lumen laadusta lumilautailijoiden jäljessä. Lajin suosio kuitenkin kasvoi 90-luvun läpi, ja pian rinteille alettiin rakentaa varta vasten hyppyreitä lumilautailijoita varten. Usea huimapäinen ammattilais skeittaaja ja surffaaja alkoi kokeilla taitojaan lumilautailun parissa, mikä johti hyppyjen ja temppujen vaativuuden kasvuun. 90-luvun puoleenväliin mennessä markkinoilla oli yli 50 kaupallista lumilauta merkkiä, ja ensimmäinen lajin varustaja listautui pörssiin 1994. Lumilautoja alettiin varta vasten valmistamaan lajin eri tyylejä varten.

90-luku oli selkeästi lumilautailun kulta aikaa, ja vaikka lajin kilpailijoiden menestys jatkui 2000-luvulle mentäessä, sen suosio lähti laskemaan hieman tavallisten urheilijoiden keskuudessa. Syyksi on ajateltu osittain lajin mainetta elämäntyylinä ennemmin kuin urheilulajina, siinä missä laskettelu on urheilulaji jota voit harrastaa perheen keskuudessa, useiden mielikuvissa lautailijoiden tulee kuulua tiettyyn porukkaan ja pukeutua tietyllä tavalla voidakseen kutsua itseään lumilautailijoiksi. Tämä saattaa kohottaa tavallisen tallaajan kynnystä vaihtaa lautaa suksiin. Usea ammatti lautailija tekee kovasti töitä lajin profiilin urheilulajina kohottamisen eteen, joten toivottavasti se lähtee uuteen nousuun tulevina vuosina.