Rullalautailu harrastuksena

Rullalautailu, eli skeittaus, nähdään uutena lajina vuoden 2020 olympialaisissa jotka järjestetään Tokiossa. Skeittauksen lisäksi mukaan ovat päässeet karate, urheilu kiipeily, ja surffaus. Rullalautailussa kilpaillaan naisten ja miesten sarjoissa, katu- ja skeittipuisto otteluissa, joten mitaleja jaetaan kaiken kaikkiaan neljässä kategoriassa.

Rullalautailu on tehnyt huiman elinkaaren 1960-luvun amerikkalaisten surffareiden ajanvietteestä, kansainvälisesti tunnustetuksi urheilulajiksi. Itse lajin lisäksi sen oheistuotteet, kuten kengät ja vaatteet, myyvät miljoona kaupalla, ja laji on ollut synty vuosistaan saakka osana viihde kulttuuria. Mistä skeittauksessa on sitten kysymy? Mitä taitoja lajin harrastajat harjoittelevat, ja kuinka olympialaisten tuomarit valitsevat selkeät voittajat?

Skeittauksen harrastaminen tapahtuu historiallisesti kahdessa toisistaan eroavassa piakassa, joilla molemmilla on omat temppunsa ja vaadittavat taitonsa. Suuren yleisön silmissä näistä kahdesta näyttävämpi on varmasti skeittipuisto tyyli. Skeittipuistot ovat harrastajille varta vasten rakennettuja alueita, joita hallinnoivat kooltaan vaihtelevat rampit. Ramppien materiaalina toimii betoni, vaneri, muovi, ja metalli.

Skeittipuistojen päätähuimaavat hyppy temput

Puistot voivat olla tiettyyn paikkaan varta vasten rakennettuja, jolloin ne on useimmiten valettu betonista kulhomaisiin muodostelmiin, tai liikutettavia ramppi rakenteita, jotka tehdään kevyemmistä materiaaleista. Sementtipuistot ovat liikuteltavia huomattavasti kestävämpiä, mutta niiden rakentamien vaatii pidempiaikaista sitoutumista alueen omistajalta, ja käyttötarkoituksen muuttamiseen menee kulumaan suurempi määrä rahaa.

Rampit ja kulhot vaihtelevat kooltaan, ja niiden seinät kohoavat vaihtelevissa kulmissa. Rullalautailijat saavat näissä kulhoissa aikaan huimia vauhteja, jotka mahdollistavat korkealla ilmassa suoritettavien temppujen tekemisen. Tuomariston silmissä temppujen vaikeuteen vaikuttaa se, nappaako kilpailija laudastaan kiinni ilmassa ollessaan, tekeekö lauta kierroksia ilmassa, ja kuinka itse lautailija liikkuu ilmassa ollessaan. Parhaat lautailijat tuntuvat uhmaavan painovoimaa, ja näitä hyppyjä rytmittävät usein rampin reunalla tehdyt tasapaino temput, jotka eivät välttämättä ole yhtä näyttäviä, mutta vaativat omat taitonsa.

Katu lautailun salat

Toinen rullalautailun perus paikoista on kaupunkiympäristö, ja sen tarjoamat esteet. Katu lautailu sai alkunsa Amerikkalaisten skeittipuistojen vähetessä 1980-luvun lopulla, ja nuorison etsiessä uusia haasteita harrastuksen parissa.

Kilpailutilanteessa katuympäristö on tarkoituksellisesti rakennettu, mutta sen varrella tavattavat haasteet muistuttavat urbaania aluetta. Kadulla skeittaaja tapaa esimerkiksi portaita, kaiteita, eri korkuista katukivetystä, puiston penkkejä, seiniä, ja portaattomia laskeutumia. Kilpailijoiden odotetaan käyttävän kaikkia radan osia hyväkseen esitelläkseen taitojaan näyttävien temppujen muodossa. Arvostelussa katsotaan kilpailijoiden taitojen lisäksi temppujen nopeutta, korkeutta, sulavuutta, ja alkuperäisyyttä.

Skeittauksessa aloittaminen

Vaikka skeittaus käsitetään yleisesti nuorison suosimaksi lajiksi, viime aikoina sen suosio on levinnyt useamman ikäluokan keskuuteen. Laji vaatii suhteellisen pieniä alku investointeja, ja harrastamisen voi aloittaa helposti ostamalla laudan ja tarvittavat suojat. Tämän lisäksi aloittelija tarvitsee käyttöönsä vain pienen pätkän tasaista asfalttia tai katukivetystä.

Ensimmäinen peruselementti on tasapaino, ja tämän harjoittelu alkaa laudan päällä seisomisella ja perusasennon hallitsemisella. Tästä edetään nopeasti rullamiseen, ja laudan eteenpäin kiidyttämiseen. Liikkuminen tapahtuu joko laudan liikuttamisella laidasta laitaan, tai jos lautailijan tasapaino on tarpeeksi hyvä, takajalalla vauhtia antaen. Uuden lautailijan kannattaa miettiä ennen liikkeelle lähtöä myös sitä miten lauta pysäytetään. Hitaammalla vauhdilla rullaava voi laittaa helposti jalan maahan jarruksi. Tästä voi tasapainon kehittyessä edetä perä jarrutukseen, jossa laudan takaosa painetaan maahan kunnes lauta pysähtyy.

Perusjuttujen ollessa hallinnassa lautailija voi aloittaa erinäköisten temppujen harjoittelun. Temppujen opettelua varten löytyy paljon videoita netistä, mutta niiden tekemisessä kannattaa ottaa huomioon omat perustaidot ja fyysinen kunto. Suomen rullalautaliitosta voi myös helposti kysellä neuvoa oman kotikaupungin skeittiseuroista ja harrastus paikoista. Rohkeasti vaan uuden harrastuksen pariin!