Koko perheen iloinen harrastus?

Talvessa parasta on tietenkin talviurheiluharrastukset! Senhän jokainen tietää, eikös vaan? Mitä järkeä talvessa muuten on, jollei tykkää peuhata lumessa? Tehdä lumiukkoja, luistella, laskea pulkkamäkeä, hiihtää ja tietenkin lasketella. Jokainen talviurheilun ja etenkin talven tosissaan ottava, itseään kunnioittava suomalainen harrastaa laskettelua, aina sopivan hetken koittaessa. Laskettelu lomallekin lähdetään ainakin pari kertaa talven aikana, mikäli ei asuta laskettelukeskuksen tuntumassa. Vuokrataan mökki ja otetaan suksiboksiin omat välineet mukaan. Tai sitten vuokrataan, jos on ihan pakko. Tästä alkaa ikimuistoinen, riemun täyteinen perheloma tai kaveriporukan kokoontumisajot, jota muistellaan vielä pitkään jälkeenpäin, että olipas meillä niin mukavaa! 

Mutta entäs sitten ne, jotka eivät rinteeseen rohkene? Näitäkin on. On se tietysti vähän noloa ja mielellään kannattaa olla joku yleishyvä tekosyy valmiina, sillä ihan perus ”en tykkää lasketella”, ei ole mikään syy alkuunkaan ja jos möläytät että, ”rinteessä pelottaa”, olet lopun ikäsi se tylsä nynny, joka jäi kaikesta kivasta paitsi, kun ei päässyt yli lapsellisesta vellihousuudesta. Eli vaihtoehtoja ei paljoakaan ole. Rinteeseen vaan!!

Kuinka suoriutua haasteesta?

Kannattaa ehdottomasti valita sukset, koska lumilaudastahan ei saa jalkoja irti vakavan paikan tullen ja hankaloittaa huomattavasti rinteessä mönkimistä hissistä lipsahdettua. Ja hissi se vaikein onkin! Kaikki muut tietenkin näyttävät siltä, että tietävät, mitä ovat tekemässä. Uudet laskettelutakit ja housut viuhuu ympärillä samalla kun itse koitat keskittyä pitämään tasapainon kurissa huipulle asti. Vihdoin perillä ja itse hauskuus voi alkaa! Varovasti ensin kannattaa kokeilla, että mikä onkaan jyrkkyysaste ja luistaako, ja paljonko luistaa? Joka kerta ihan liikaa kuitenkin ja paniikissa auraten menee ensimetrit. Lapset ja vanhukset viuhuu ohi kiroten sinun ollessa laskulinjalla poikittain koittaen kääntää suksien kurssia sulavasti, niin kuin ne seitsemän vuotta sitten laskettelukurssilla opettivat. Pikkuhiljaa saat itseluottamusta ja luottamusta suksikalustoonkin ja pieni toivonkipinä pilkahtaa. Ehkä tästä voisi vielä nauttiakin? Rinne on hirmuisen pitkä ja alas on vielä matkaa. Puolessavälissä alkaa jo sujua aika kivasti. Hiukan vielä kun rentouttaa polvista, niin hommahan alkaa sujua kuin vanhalta tekijältä! Kyllä talviurheilu on tosi kivaa!

Litteä maankamara häämöttää jo näköpiirissä. Ehkä olisi aika jo antaa mennä! Sukset suoriksi ja vauhtia myllyyn! Kyllähän se jarruttaminen jo on hanskassa, niin ei tässä mitään hätää ole. Voi antaa vapaasti tuulen tuivertaa poskipäitä ja nauttia talvipäivän ilonpidosta, niin kuin kaikki muutkin täällä tekevät. Vaan jostain ihan äkkiarvaamatta eteen kaartaa tutut kasvot kaveriporukasta, kysäisee miten menee ja onko hauskaa. Se on liikaa. Keskittyminen herpaantuu, yhtäkkiä näyttää siltä, että rinne loppuukin ihan liian varhain. Pitäisi jarruttaa ja äkkiä. Tasapaino ei riitä kamppailemaan äkkinäistä jarrutusliikettä vastaan ja joudut tarrautumaan edessä suihkivaan pahaa aavistamattomaan kanssa laskijaan. Yhdessä liu’utte liian kovalla vauhdilla muoviverkkoiseen raja-aitaan ja ihmiset juoksevat kiireesti alta pois.Sieltä ylös kömpiessä henkilövahingoilta on selvitty, mutta häpeä on valtava. Kymmenesti anteeksi pyydellen ja suksia ja sauvoja keräillessä, helakka häpeän ja vauhdin tuoma puna poskilla kiiruhdat takaisin välinevuokraamon suojiin. Eiköhän tämä ollut taas tässä. Palautat vuokravälineet ja vaihdat omiin kenkiin. Kylläpä tuntuu hyvältä kävellä omissa karvakuomissa. Onneksi jokaisessa laskettelukeskuksessa on kuitenkin oma osasto niille, jotka eivät halua, uskalla tai jotka itseasiassa jo kokeilivat ja luovuttivat. Siellä on hyvä istua ja hörppiä lämmikettä, odotellen, että kaverit saavat tarpeekseen.

Tämähän on oikeastaan ihan hauska harrastus. Ei luovuteta. Ensi vuonna uudestaan!