Surffaus – lauta lajien kuningas

Surffaus on vanhin laudoilla tehtävistä urheilulajeista, ja sen aktiiviset harrastajat ovat vastuussa niin lumilautailun kuin rullalautailunkin kehittämisestä. Surffaus sai alkunsa vuosisatoja sitten polynesian saari alueen asukkaiden keskuudessa, jotka nousivat laudoille sekä käytännön tarkoituksissa että huvinvuoksi. Lautoja käytettiin sekä kalastukseen että alueen saarien välillä liikkumiseen.Nykypäivänä surffausta harrastetaan ympäri maailman, mutta lajin suurimmat keskukset löytyvät Kaliforniasta, Havaijilta, ja Australiasta. Laji on hyvin paljon kiinni luonnon olosuhteista, ja aaltojen jahtaaminen ympäri maailman rantoja on iso osa elämäntyyliä.

Surffaus kilpailuiden arviointi

Surffaus on hyväksytty yhdeksi viidestä uudesta kilpailulajista vuonna 2020 Tokiossa järjestettäviin olympialaisiin. Kilpailun aika surffaajat lähtevät aalloille pienissä ryhmissä, ja he ottavat osaa lyhyillä shortboard tyyppisillä laudoilla. Koska tapahtuma järjestetään avoimessa meressä Japanin rannikolla, olosuhteet ovat arvaamattomat ja lähes täysin järjestäjien vaikutuksen ulkopuolella. Olympialaisiin tulee osallistumaan 20 miestä ja 20 naista, jotka kilpailevat omissa sarjoissaan.Kilpailun aikana neljä surffaajaa lähetetään yhtä aikaa mereen, näistä neljästä kaksi parasta pääsee jatkoon, kunnes jäljellä on selkeä voittaja. Jokaisen kilpailijan tulee ratsastaa omalla aallollaan, etuoikeuden aaltoon saa kilpailija joka on lähinnä sen vaahtoa aallon muodostuessa. Surffaus on tuomari kilpailu, ja asiantuntijat antavat osanottajille pisteitä riippuen liikkeiden vaativuudesta, nopeudesta, käytetystä voimasta, ja yleisestä surffauksen sujuvuudesta. Aallon valinta vaikuttaa temppujen näyttävyyteen, ja surffaajat voivat yrittää huijata kanssa kilpailijoitaan ottamaan huonomman aallon haltuunsa.

Surffaus harrastuksena

Vaikka Suomesta toki löytyy surffauksen harrastajia, useimmat heistä käyvät harrastamassa lajiaan eteläisemmissä kohteissa maamme sääolosuhteista johtuen. Pieni joukko harrastajia on ottanut lajin omakseen myös kotimaan rannoilla, ja vaikka aallot eivät ole yhtä suuria kuin perinteisillä lainelautailu rannoilla, kylmä vesi tarjoaa lajille omanlaisensa haasteet.Helpoiten lajin pariin pääsee etelänmatkan ja paikallisen surffi koulun kautta. Surffikouluja löytyy lähestulkoon jokaisesta eteläisestä rantakohteesta, ja täysi aloittelija ei välttämättä kaipaa alleen niitä kaikista suurimpia aaltoja, joten pieniin liplatus sopii hyvin.

Taitavat surffaajat saavat lajin näyttämään naurettavan helpolta. He hyppäävät aallon lähestyessä laudalta jaloilleen, ja leijailevat sulavasti rantaa kohden. Todellisuudessa laji on yksi fyysisesti vaativampia urheilulajeja, ja aloittelijan tarvitsee opetella perustaidot aika korkealle tasolle ennen kuin hän pääsee todella nauttimaan lajin parhaista puolista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että laji on mahdoton oikean asenteen omaaville!Ensimmäinen lajin vaatima taito löytyy harrastajan psykologiasta. Uutena harrastajana laudalle kiipeävän tulee omata tietty määrä päättäväisyyttä, sillä ensimmäisten harjoitusten aikana hän tulee kohtaamaan suuren määrän epäonnistumisia. Pelkästään laudalla seisominen vaatii järjettömän määrän tasapainoa, hyvät syvät vatsalihakset, ja jalkojen lihasten vahvuutta. Alkuaikoina uusi surffaaja tulee hankkimaan useampi mustelmia laudalta pudotessaan, joten kannattaa varautua pieneen määrään kipua harjoittelujen yhteydessä.Surffauksen yhteydessä harrastaja käyttää koko vartaloaan yhtäläisesti, ja hyvän tasapainon lisäksi onnistumiseen vaaditaan jonkin verran venyvyyttä. Täysin jäykän rakenteen omaavan surffaajan ei ole kovinkaan helppoa nousta aallon ilmestyessä paikalle istuma asennosta seisomaan. Hyvä yleiskunto on bonusta, sillä pienikin aika aalloilla tulee väsyttämään huomattavasti, joten ennen ensimmäiselle surffaus reissulle lähtöä, kannattaa suunnitella jonkun pituista boot camp toimintaa paikallisella kuntosalilla.Useimmat surffikoulut vuokraavat tai lainaavat asiakkailleen kaikki mahdolliset varusteet, joten aloittelijan ei kannata lähteä käyttämään suurta määrää rahaa omiin vempaimiin. Lähinnä kannattaa harkita surffaamiseen sopivan uimapuvun, ja märkäpuvun alle puettavan rash guard paidan hankintaa. Muista myös ottaa reissuun vedenkestävää aurinkosuojaa, sillä aaltojen heijastama aurinko polttaa ihon helpommin kuin rannalla oleskellessa.